Lasten ja nuorten valokuvausleirit

Lapsille  ja nuorille suunnatut valokuvausleirit toteutetaan 13.-15.7. kaksipäiväisinä työpajatyyppisinä leireinä. Ryhmiä on kaksi: ala- ja yläkouluikäisille on omat ryhmänsä. Nuoremmat kokoontuvat keskiviikkona koko päivän  ja perjantaina aamupäivällä. Yläkoululaiset työskentelevät torstaina koko päivän ja perjantaina iltapäivällä. 

Leireillä tutustutaan valokuvauksen perusteisiin lyhyesti ja tietenkin luontokuvauksen liittyviin asioihin. Leirin aikana harjoitellaan valokuvaamista erilaisissa ympäristöissä.

Ensimmäinen leiripäivä kestää kuusi tuntia ja sen aikana tarjoamme leiriläisille ruuan. Toinen tapaamiskerta on kolme tuntia. 

Jokainen osallistuja valitsee leirin aikana kuvatuista kuvistaan mieleisimmän. Se työstetään julkaisukuntoon ja näistä valokuvista kootaan Taidekartanolle oma näyttely. Tämän näyttelyn avajaiset avaavat sunnuntain 17.7. ohjelman.  Näyttelyn tulee avaamaan Soosselina tunnettu luontokuvaaja Ossi Saarinen. 

Voit ilmoittautua leirille tästä: