Kesäyö riippumatossa

Muistatko miltä yö kuulosti Sopu-teltassa vai oletko kuullut vanhempien juttuja telttailusta?

Oletko halunnut kokeilla nukkua yön ulkona muttet ole uskaltanut tai saanut aikaan? 


Nyt olisi tarjolla loistava tilaisuus tutustua kesäyöhön riippumatossa. Järjestämme yön yli retken riippumatto yöpymisellä Salamajärven kansallispuistoon. Patikoimme ensin reilun kilometrin matkan järven rantaan, jossa valmiiksi ripustetut riippumatot odottavat. Perille päästyämme eräopas kiehauttaa meille nokipannukahvit. Illan ohjelmassa on valokuvausta, kahvittelua ja makkaranpaistoa jutustelun ohessa. Kun uni alkaa tuntua houkuttelevalta, voit käydä mukavasti riippumattoon oman makuupussin 

sisälle kuuntelemaan ääniä ja nukahtamaan niihin.

Aamulla herääminen luonnon ääniin on kokemus. Hidasta heräämistä ja opas kiehauttaa uudet kahvit. Siitä kun on päästy sitten kunnolla hereille ja jaloille niin patikoimme takaisin autoille. Lähtisitkö mukaan?

Lähdemme liikkeelle Taidekartanon pihasta illalla 14.7.2022 klo 19:30 omilla autoilla tai mahdollisesti järjestellään siinä kimppakyytiä ja säästetään luontoa. Mukaan sään mukainen vaatetus ja mukavat jalkineet. Omat eväät muilta osin, kahvit opas keittää. Mahdolliset kamerat ja ehkä kiikari. Makuupussi ja tärkeänä makuualusta sillä yöllä kylmä voi hiipiä altapäin. Paluumatkalle pääsemme noin klo 9-10 aikaan.

Retki on maksuton.

Tämä retki ei toteutunut tänä vuonna. Yritämme uudelleen ensi vuonna.