LUONTOKUVAUSLEIRI


Nuorten kuvaajien leiri järjestetään 7.-9.6. Taidekartanolla. Leiri on tarkoitettu peruskouluikäisille kuvaamisesta kiinnostuneille nuorille.  Leiri kestää 2,5 päivää. Kahtena ensimmäisenä harjoitellaan valokuvaamisen perusteita ja viimeisenä kolmen tunnin päivänä valikoimme ja käsittelemme kuvia valmiiksi tulevaa näyttelyä varten. Leirin aikana kuvatuista kuvista valmistetaan oma kokonaisuus kesän valokuvanäyttelyyn. 

Leirillä opit valokuvauksen perusasioita, kuten sommittelua, kuvakulmia, valaisua ja hieman värioppia. 

Leirille osallistuminen ei vaadi järjestelmäkameran omistamista. Voit kuvata ihan kännykkäkameralla ja meillä versolaisilla on muutama järjestelmäkamera, joita voi lainata. 

Leirin päivät kestävät keskiviikkona 7.6. ja torstaina 8.6. klo 10-15 ja perjantaina 9.6. klo 9-12. Jokaisena päivänä tarjotaan leiriläisille lämmin ruoka. 

Leirin hinta on 20 euroa nuorelta. Mukaan mahtuu 15 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. 

Leirin opettajana toimii kuvataideopettaja ja valokuvaaja Anu Juuri. 

Tästä voit ilmoittautua nuorten kuvaajien leirille. Otamme mukaan 15 ensimmäistä ilmoittautunutta.