Anu Juuri

Olen kotoisin eteläisestä Hämeestä, Hausjärveltä, Salpausselän harjuilta.

Luonnossa liikkuminen on ollut minulle jo lapsuudesta lähtien olennainen osa elämääni. Ympäröivän luonnon seuraaminen ja sen ikuistaminen on minulle tärkeää.

Olen valokuvaaja (VEAT ja VAT), mutta päivät teen työtä lasten parissa luokanopettajana. Viikonloput ja loma-ajat käytän valokuvaamiseen. Monesti myös työpäivän jälkeen suuntaan tutuille kuvauspaikoille. 

Kuvaan mielelläni erilaisia yksityiskohtia ja palaan usein samoille kuvauspaikoille yhä uudestaan ja uudestaan. Olosuhteiden vaihtelut saavat paikat näyttämään joka kerta erilaisilta. Mikään sää ei ole liian huono kuvaamiseen. Viime vuosina olen kuvaamisessani edennyt lähemmäksi luovaa kuvaamista. Pitkäaikainen maalausharrastukseni näkyy tavassani valokuvata. Toivon pystyväni kuvillani kertomaan luonnon monimuotoisuudesta ja voimasta. 

Facebook:  https://www.facebook.com/juurinytkuvat